Pelievästä Gastropub Sohossa

 Olen kerran aloittanut klubileipäblogin. Ajatuksena siis kertoa paikoista ja hetkistä, jolloin olen syönyt Club Sandwichin. Sitä kun saa kaikkialta. Ja luulen joskus lukeneeni ajatuksella toimivan matkailukirjan. Idea on hyvä. Jatketaan sitä.

Olin Tampereella, Pohjoismaiden suurimmassa sisämaakaupungissa, parin päivän visiitillä. Kyselin jo etukäteen kaupungissa asuvalta ystävältäni, että missä kannattaisi syödä ja katsoa EM-jalkapalloa. Vihje vei Gastropub Sohoon

Pitäisi varmaan tarjota sopivassa tilaisuudessa sopiva vihjepalkkio. Siksi toimiva paikka on kyseessä. Ei koolla pilattu paikka, jossa tarjolla on reilua pubiruokaa, varsin hyvät oluet ja aivan käsittämättömän kattava ginilista. Sattui vielä niin mukavasti, että saapuessamme paikalle, käynnissä oli Gin O'hour. Se tarkoitti, että kaikki gintonicit sai kohtuulliseen 7.5 euron hintaan.

Ensimmäistä peliä katsoessa alkoi nälkä jo vaivata. Huolimatta siitä, että Tampereen matka oli muutenkin tarjonnut erinomaista ruoka ja muuta ravintoa. Esimerkiksi aivan loistavan illallisen Ravinteli Huberissa ja voittamattoman munkin Pyynikin munkkikahvilassa.

Listalta löytyi vanha suosikkini Club Sandwich. Samalla hetkellä aloin miettiä, että olisiko nyt sopiva hetki palata tämän blogi-idean pariin. Kertoa vierailluista paikoista klubileivän varjolla. 

Sivutuote eli ranskalaiset oliva erinomaisen rapsakasti paistettu. Rakenne erinomainen. Suolaa vähän vähäisesti, mutta siitähän selviää lisämäämällä.

Henkilökohtaisesti pitäisi siitä, että mukana tulisi joku majoneesi tai muu soosi. Olisi sopinut tähänkin hyvin. Mutta ei siitä pitkää miinusta parane antaa.

Leivän rakenne oli kohdillaan. Sopivasti paahdettu, eikä aivan liian vaaleaa mössöä. Kana oli kosteaa,
mukavasti grillin makua mukana. Salaatti melko pieneksi hakattua, mutta se on toisaalta mukava syödä. Tomaatti olisi saanut makuuni olla reilumpaa siivua. Maku kuitenkin kohdillaan. Ei mikään huono kokemus, oikeastaan vallan mainio. Lyhyellä top-listalla rankataan tällä hetkellä kakkoseksi.

Jos käyt Tampereella, niin pubiruoka visiitille voi Gastropub Sohoa suositella lämpimästi. Onneksi ruoka tuli syötyä ennen Belgia-Italia ottelua, sillä Italian voitto olisi pilannut näinkin maistuvan ruuan.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onnistuneen loman merkki

Kopparnäs Coast Trail 2021