Syöminen tekee meidät hulluiksi
Ruoka on tärkeää. Ihan jo siksi, että se on polttoainetta. Mutta myös siksi, että siihen liittyy paljon tunteita. Monet elämän tärkeistä hetkistä tapahtuvat ruuan äärellä. Treffit tärkeän ihmisen kanssa, illallinen ystävien seurassa, hidas aamiainen yksin, virkistävä lounas työkavereiden kanssa ja niin edelleen. Varmasti löytyisi myös negatiivisia esimerkkejä.
Syöminen tekee meidät hulluiksi, koska se on niin tärkeää. Liitämme siihen sellaisia mielikuvia, joita siellä ei ole. Kimmokkeen tähän ajatukseen sain HS:n jutusta, joka käsitteli laboratoriavalmisteista ruokaa. Se on teknisesti ja teknologisesti mielenkiintoinen aihe sinällään.
Aloin ajatella, että onko meillä tulevaisuudessa jako liha-, kasvis-, ja keinoruokaan? Nykyisen liha/kasvis jaon sijaan. Ilmestyykö somen keskusteluihin kiihkeitä puheevuoroja (no, ihan varmasti) siitä kuinka keinoruoka on se paras juttu ja sitten niitä, joiden mielestä se nyt vaan ei ole sama juttu. Juuri sitä, mitä vuorovaikutus tarvitsee: lisää kiistoja.
 |
| Kuvassa ruokaa. |
On olemassa ruokaa. Ruokaa, aterioita, joissa on erilaisia ainesosia. Voi olla, että kyse on lihasta tehdystä padasta. Voi olla, että kyse on pavuista tehdystä keitosta. Ei ole mitään merkitystä sillä, että mistä lähteestä se ruuan pää-, tai osakomponentti on peräisin. Luokittelulla liitämme ruokaan sellaisia mielikuvia, joita siihen ei kuulu.
Ja koska, ei ole kasvis-, tai liharuokaa, ovat puheet esimerkiksi kasvisruokapäivistä vailla mitään järkeä. Saatan olla jopa sitä mieltä, että puheet kasvissyönnistä muuttuvat järjettömiksi, mutta se vaatisi ehkä vielä hivenen lisää ajattelua ja perustelua.
Mutta, syödään ruokaa, ilman turhia mielikuvaliitteitä. Käytetään mieluummin sitten sellaisia mielikuvia, jotka ruokkivat herkullisuutta ja hyviä tunnelmia.
Kommentit
Lähetä kommentti