Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2021.

Kopparnäs Coast Trail 2021

Kuva
Lähtöalue Äskettäin leikatulla pellolla tuoksuu kaadettu heinä. Ystävällinen vapaaehtoinen ohjaa autoja pysäköintiin pellolle, johon on kisaa varten perustettu parkkipaikka. Aurinko paistaa lämpimästi harvojen pilvien välistä. Lämpö on hiljaksiin kohoamassa kohti hellelukemia. Hyväntuulisen- ja kuntoisen oloisia ihmisiä nousee autoista ja suuntaa hiekkatielle, jota pitkin kävellään kisakeskukseen. Kopparnäs CoastTrail on polkujuoksu, jossa auto tulee jättää reilun parin kilometrin päähän. Lähemmäksi ei kisaajien autot mahdu. Autosta reput matkaan, toisessa nestettä sekä itselle että kuljettajalle, toinen mukaanotettava juomareppu. Sen rakko on täytetty urheilujuomalla, jonka sekaan olen sujauttanut lisäsuolaa. Hiekkatielle suunnatessa mieleen tulee, että mihin sitä on taas lähtenyt. Edessä on 20 kilometrin matka kallioisia polkuja. Olen paikalla Facebook-mainoksen johdosta. Näin mainoksen, jossa kehuttiin ”Suomen ehkä kauneinta polkujuoksua”. Olin kesälle etsinyt jotain numerolap

Pelievästä Gastropub Sohossa

Kuva
 Olen kerran aloittanut klubileipäblogin . Ajatuksena siis kertoa paikoista ja hetkistä, jolloin olen syönyt Club Sandwichin. Sitä kun saa kaikkialta. Ja luulen joskus lukeneeni ajatuksella toimivan matkailukirjan. Idea on hyvä. Jatketaan sitä. Olin Tampereella, Pohjoismaiden suurimmassa sisämaakaupungissa, parin päivän visiitillä. Kyselin jo etukäteen kaupungissa asuvalta ystävältäni, että missä kannattaisi syödä ja katsoa EM-jalkapalloa. Vihje vei Gastropub Sohoon .  Pitäisi varmaan tarjota sopivassa tilaisuudessa sopiva vihjepalkkio. Siksi toimiva paikka on kyseessä. Ei koolla pilattu paikka, jossa tarjolla on reilua pubiruokaa, varsin hyvät oluet ja aivan käsittämättömän kattava ginilista. Sattui vielä niin mukavasti, että saapuessamme paikalle, käynnissä oli Gin O'hour. Se tarkoitti, että kaikki gintonicit sai kohtuulliseen 7.5 euron hintaan. Ensimmäistä peliä katsoessa alkoi nälkä jo vaivata. Huolimatta siitä, että Tampereen matka oli muutenkin tarjonnut erinomaista ruoka ja