Petteri Oksa

Ruoka on tärkeää. Ihan jo siksi, että se on polttoainetta. Mutta myös siksi, että siihen liittyy paljon tunteita. Monet elämän tärkeistä hetkistä tapahtuvat ruuan äärellä. Treffit tärkeän ihmisen kanssa, illallinen ystävien seurassa, hidas aamiainen yksin, virkistävä lounas työkavereiden kanssa ja niin edelleen. Varmasti löytyisi myös negatiivisia esimerkkejä.  Syöminen tekee meidät hulluiksi, koska se on niin tärkeää. Liitämme siihen sellaisia mielikuvia, joita siellä ei ole. Kimmokkeen tähän ajatukseen sain HS:n jutusta, joka käsitteli laboratoriavalmisteista ruokaa. Se on teknisesti ja teknologisesti mielenkiintoinen aihe sinällään.  Aloin ajatella, että onko meillä tulevaisuudessa jako liha-, kasvis-, ja keinoruokaan? Nykyisen liha/kasvis jaon sijaan. Ilmestyykö somen keskusteluihin kiihkeitä puheevuoroja (no, ihan varmasti) siitä kuinka keinoruoka on se paras juttu ja sitten niitä, joiden mielestä se nyt vaan ei ole sama juttu. Juuri sitä, mitä vuorovaikutus tarvitsee: lisää kii

 Uusina vuosina tehdään uusia lupauksia. Kuuluu ihmisten tapoihin. Minun vuoteeni 2021 kuuluu blogin aloittaminen uudestaan. Toivon ja haluan uskoa, että tälle löytyy myös aikaa. Kaikille niille teksteille, jotka eivät osu työsisältöön. Kirjoittaminen on kivaa. Se on lisäksi parhaimillaan jopa terapeuttista. Haaveilen kirjoittamisesta enemmänkin, mutta sitä enempää odotellessa kirjoitan tänne. Koska työperäisesti teen myös videoita vlogiini, niin eihän sitä tiedä, josko niitä tässä yhteydessä syntyisi myös tänne. Käyn kivassa ravintolassa, siitä tulee raportti. Ei aina, mutta silloin, kun se jostain syystä tuntuu sopivalta - tai itsestä jopa tarpeelliselta. Reissuihin pätee sama. #Ruoka ja #matka postauksia siis luvassa. Pohdintaa, kritiikkiä, näkemyksiä. Yksi vuoden tavoitteistani on juosta tänä vuonna polkumaraton. En vielä tiedä missä. Mutta sen tyyppiset #juoksu jutut tulevat olemaan mukana. Ehkä kivalta lenkiltä kuvia. Ehkä materialistista iloa uusista tossuista. Ajatuksia liikkum