Minusta ja blogista


Minulla on mielipiteitä. Usein vahvojakin mielipiteitä. Huomaan kaipaavani niille jonkun paikan, missä niitä esittää. Siksi tämäkin blogi syntyi. 

Olen kiinnostunut yhteiskunnasta ja työmarkkinoista. Toisaalta olen kiinnostunut matkoista, ruuasta ja juoksemisesta. Niistäkin on mielipiteitä -tai ainakin kokemuksia.

Joskus olen yrittänyt pitää, ja pitänyt, blogia näistä erityisistä aiheista. Nyt päähäni tuli, että nämä voisi yhdistää. Sillä kaikki ne ovat minua ja kertovat minusta. Eri aiheet löytyvät sitten omilla aihetunnisteillaan. #yhteiskunta #ruoka #juoksu #matka. Saattaa löytyä joskus spesifimpikin aihe ja tunniste.

Yrityksiä on ollut ennenkin, mutta nyt mennään. Taas. Yhtenä keskeisenä kimmokkeena #projekti50. Eli kunnianhimoinen tavoite olla elämänsä parhaassa kunnossa, kun täytän 50-vuotta toukokuussa 2026.

Muuta verkkosisältöäkin löytyy: Pidin aiempina vuosina Suomen tilatuinta työmarkkinavlogia. Nyt on tuntunut, että sille ei ole niin tilausta. Yhdessä Jari Rauhamäen kanssa isännöimme Arkhimedeen sivupersoonat podcastia. Kirjoituksiani löydät mm. Insinööri-lehdestä.

Minulla on aiemmin ollut blogi "merkintöjä", joka on täynnä yhteiskunnallisia mielipiteitä. Minulla on ollut myös elämäntapamuutosblogi, jota ei enää ole verkossa. Aloitelin myös klubileipä blogia, koska  no, on (kai) olemassa matkailukirja, joka perustui matkailuun täydellisen klubileivän perässä. Se oli minusta hieno idea, klubileivät hyviä ja ajattelin mennä perässä. 

Olen työskennellyt työmarkkinakentässä kohta kahdenkymmenen vuoden ajan. Kokemusta tehtävistä on monipuolisesti viestinnän, järjestötehtävien, lobbarin, neuvottelijan kuin esimiehen tehtävistä. Harrastelen kestävyysjuoksua, lukemista ja ajattelua. Työperäisiä juttuja tänne tullee vähemmän, jos ollenkaan. Näistä kolmesta harrastuksesta sitten enemmän.

Nykyisin työskentelen Insinööriliitossa edunvalvontajohtajana. Johtamassani yksikössä  ovat liiton työmarkkinatoiminta, lakipalvelut, viestintä, vaikuttaminen ja tutkimustoiminta. Mukana myös neuvottelujärjestö YTN:n toiminnassa.

Toimin myös esimerkiksi keskusjärjestö Akavan hallituksen jäsenenä, sekä jäsenenä Pohjoismaisten teollisuustyöntekijöiden, Nordic IN ja Eurooppalaisten teollisuustyöntekijöiden, IndustriAll Europe, hallituksissa.

Uskon vahvasti vuorovaikutukseen ja keskusteluun. Moni riita on epäonnistunutta viestintää. Jos tuijotamme vain omia ajatuksiamme, emme todennäköisesti pysty keskustelemaan muiden kanssa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämänsä parhaassa kunnossa

Kopparnäs Coast Trail 2021

Pelievästä Gastropub Sohossa